You are here!!


Miten selviät haasteista – ja miten juhlit onnistumisia

Ajatellaanpa joitakin arjen haasteita: Pitkään odotettu ylennys töissä, kasvisten syöttäminen lapsille tai tehtävälistan suorittaminen loppuun. Kun olet vihdoinkin saavuttanut jotakin tavoittelemaasi, on syytä onnitella itseäsi! Matkalla kohti menestystä voi kuitenkin olla monia pienempiä ilon hetkiä. Sekä työssä että yksityiselämässä on varmasti paljon asioita, joista voit olla ylpeä. Pienet onnistumiset jäävät kuitenkin usein huomiotta. Kun todella panostaa tärkeään tavoitteeseen, on todennäköisempää, että siinä onnistuu. Tässä on kolme ideaa, miten voit juhlia onnistumisia.

Pidä kirjaa onnistumisista

Oma päiväkirja tai muistikirja on hyvä apuväline, jonka avulla voit ilmaista itseäsi vapaasti ja merkitä tärkeät tapahtumat muistiin. Joskus kun keskittyy liikaa tulevaisuuteen, saattaa unohtaa nykyhetkestä nauttimisen. Ehkä voisit käyttää muutaman minuutin joka päivä kirjoittaaksesi muistiin joitakin onnistumisia ja ilonaiheita – vaikkapa esimieheltä saatuja kehuja tai kumppanin ilahduttavia sanoja?

Hemmottele itseäsi

Ahkeruus ja vaivannäkö ansaitsevat palkinnon. Osta ne kauan himoamasi kengät tai hemmottele itseäsi kylpylässä tai kampaamossa – onnistumisia on syytä juhlia ja pienikin asia piristää. Tärkeintä on, että olet tasapainossa itsesi kanssa. Itsellesi juuri sillä hetkellä sopiva pieni palkinto antaa inspiraatiota.

Jaa omat onnistumisesi

Kuten sanotaan, jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Siksi hyviä uutisia ja omia pieniä onnistumisia kannattaa huomioida muidenkin kanssa. Kokemasi ilo muuttuu siten vieläkin isommaksi. Kun jaat ilonaiheesi, ystäväsi ovat iloisia puolestasi ja ystävyys syvenee entisestään. Entä jos kutsuisit läheisiä ystäviä tai sukulaisia illalliselle juhlistamaan viimeisintä saavutustasi?

SAATAT PITÄÄ MYÖS
Terveelliset elämäntavat