You are here!!


Mitä voimme oppia haasteista?

Olipa haasteesi oman asuntosi remontointi, paluu opintojen pariin nelikymppisenä tai oman yrityksen perustaminen, kaikilla on omia haasteita kohdattavanaan. Haasteet auttavat venyttämään omia rajoja ja ylittämään itsensä. Jokaiseen päivään sisältyy pienimuotoisia haasteita, joiden selvittämisen vaikeus voi riippua yksilöstä. Joillekin voi olla haasteena palkankorotuksen pyytäminen, toisille ammatin vaihto. Haasteen kohtaamiseksi täytyy usein pystyä poistumaan omalta mukavuusalueeltaan. Se voi merkitä rutiinien rikkomista, riskien ottamista ja venymistä johonkin, johon emme ehkä itsekään uskoneet pystyvämme.

Erilaisia esteitä

Mutta joskus emme pysty heittäytymään riittävästi. Pään sisällä olevat pienet äänet kuiskaavat ”olet liian vanha” tai ”et varmasti selviä siitä”. Luomme itse omia esteitämme esimerkiksi menneisyyteen liittyvistä peloista. Saamme itsemme vakuuttuneeksi siitä, että emme pysty siihen tai että meillä ei ole aikaa (työn ja perheen takia). Siten se ensimmäinenkin askel voi jäädä ottamatta.

Kaikilta löytyy kuitenkin sisäistä voimaa – rohkeutta, kärsivällisyyttä ja anteeksiantoa.

Näiden kolmen avulla selviää aika monenlaisista haasteista.

Uskaltaminen kannattaa

Kun uskaltaa tarttua haasteisiin, tuloksena voi olla paljon hyvää työssä ja yksityiselämässä. Ei turhaan puhuta oman onnensa sepistä. Tarttumalla haasteeseen ja ottamalla riskin voit pian tuntea olosi ylpeäksi ja tyytyväiseksi, kun onnistut. Kun uskallamme yrittää, itseluottamuksemme kasvaa ja huomaamme itsestämme uusia odottamattomiakin asioita. Erilaisissa tilanteissa tulee esiin erilaisia vahvuuksia, jotka kaikki yhdessä vahvistavat omakuvaamme.

SAATAT PITÄÄ MYÖS
Terveelliset elämäntavat